Lajit

Suomessa tavataan yleisesti viittä lepakkolajia; pohjanlepakko, vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa ja korvayökkö. Pikkulepakkoakin on tavattu viime vuosina aiempaa enemmän etenkin rannikkoseuduilla. Muut lajit ovat harvalukuisempia tai satunnaisia vierailijoita.

Pohjanlepakko

Pohjanlepakko on Suomen runsaslukuisimpia ja laajimmalle levinneitä lepakkolajeja, jota tavataan säännöllisesti maan etelärannikolta Lapin eteläosiin asti. Pohjanlepakko on perusväriltään tumma – naama ja lenninräpylät ovat ruskeanmustia ja turkkikin mustanpuhuva. Selän karvojen kärjet ovat kullankeltaiset, ja kaulalla on kellertävä alue. Pohjanlepakko on vahva lentäjä, joka suosii melko avaria maisemia. Se ei yleensä puikkelehdi lehvästössä vaan lentelee mieluusti pihoissa tai teiden varsilla, jopa kaupunkimaisemassa katulampun valossa. Pohjanlepakko lentää melko korkealla, 5 – 10 metrin korkeudessa.  Päiväpiilokseen pohjanlepakko kelpuuttaa erityisesti rakennukset. Talvea se viettää usein yksin tai muutaman lajitoverin seurassa varsin viileissä oloissa kellarissa tai muussa sopivassa paikassa.

Pohjanlepakon perustyypin kaikuluotausäänet muodostuvat kapeakaistaisista jääkiekkomailaa muistuttavista pulsseista (pulssityyppi FM-QCF), joiden voimakkain taajuus on yleensä välillä 28-31 kHz. Myös heterodyne-detektorilla pohjanlepakko on voimakkaimmin kuultavissa 25-35 kHz taajuudella, jossa pohjanlepakon kaikuluotausääni kuulostaa maiskuttavalta. Äänenkäytöltään pohjanlepakko voidaan joissakin tapauksissa sekoittaa muihin matalia taajuuksia käyttäviin lepakkolajeihin (erityisesti kimolepakko), eikä näitä lajeja ole kaikissa tilanteissa mahdollista erottaa toisistaan. Tavanomaisten kaikuluotauspulssien ohella erityisesti nuoret pohjanlepakot voivat olla ennen yhdyskunnasta lähtöään hyvinkin äänekkäitä. Pohjanlepakon sosiaali- ja yhteydenpitoäänet poikkeavat selkeästi lajin tavanomaista kaikuluotausäänistä. Pohjanlepakon sosiaaliäänistä yleisin on toistuva, tavanomaisia kaikuluotausääniä matalampi (huipputaajuus 10-20 kHz) pulssisarja, jossa esiintyy usein harmonisia komponentteja. Vastaavaa äänityyppiä on mahdollista havaita lisääntymisyhdyskuntien lisäksi myös kahden lennossa olevan pohjanlepakon välillä.

Korvayökkö

Korvayökkö on ulkonäöltään helppo määrittää suurten korviensa perusteella. Korvat ovat todella pitkät, noin puolet eläimen ruumiin pituudesta. Korvayökön levinneisyys ja elinympäristövaatimukset tunnetaan melko huonosti. Pääsääntöisesti laji kuitenkin suosii kulttuurivaikutteisia maatalousympäristöjä ja maatalous- ja metsäalueiden muodostamia mosaiikkeja. Korvayökkö on lajina huomattavan hiljainen muihin suomalaisiin lepakkolajeihin verrattuna eikä lajia ole aina mahdollista kuulla detektorilla. Ajoittain korvayökkö käyttää kuitenkin myös voimakkaampia kaikuluotausääniä, jotka on mahdollista kuulla detektorilla. Pulssit ovat kaksiosaisia ja niiden voimakkaimmat osuudet sijoittuvat noin 18-25 kHz ja 35-45 kHz taajuusalueelle. 

Korvayökön päiväpiilon voi löytää rakennuksista, esimerkiksi tunnetaan vanhojen kirkkojen katonrajassa asustelevia yhdyskuntia. Levossa ollessaan korvayökkö pitää pitkiä korviaan supussa kainalossaan, jolloin tragukset eli korvankannet näyttävät korvalehdiltä ja lajin voi vahingossa määrittää väärin. Pohjoisimmillaan korvayökkö on havaittu Kokkolan tasolta.

Viiksi- ja isoviiksisiippa ovat morfologialtaan samankaltaisia lajeja eikä niiden määrittäminen ole käytännössä mahdollista ilman lepakon pyydystämistä. Molemmat viiksisiippalajit ovat metsäisten elinympäristöjen lajeja, jotka välttelevät avoimia alueita. Viiksi- ja isoviiksisiipan kaikuluotausäänet muistuttavat voimakkaasti vesisiippa niiden ollessa kuitenkin vesisiippa suorempia ja niiden noustessa usein yli 100 kHz. Myös viiksisiippojen kohdalla havaintopaikka yhdistettynä havaittuihin kaikuluotausääniin voi helpottaa lajinmääritystä. Luotettavin ulkoisiin tuntomerkkeihin perustuva määrittäminen tapahtuu hampaiden eroavuuksien avulla, mutta kokenut määrittäjä voi arvata lajin hyvällä menestyksellä naaman seudun värityksen perusteella.

Ripsisiippa on yksi harvinaisimmista Suomessa lisääntyvistä lepakkolajeista, joka esiintyy hyvin paikoitellen lähinnä lounaisrannikon sekä Kaakkois-Suomen vanhoissa lehtimetsissä ja jalopuulehdoissa. Ripsisiipan esiintyminen tunnetaan Suomessa huonosti eikä lajin esiintymisalueita ole välttämättä kattavasti dokumentoitu. Ripsisiippa muistuttaa ulkonäöltään muita Suomessa tavattavia pieniä siippalajeja (erityisesti vesisiippa ja eri viiksisiippalajit). Kaikuluotaukseltaan ripsisiippa muistuttaa erityisesti viiksisiippoja mutta sen pulssien taajuusjakauma on niitä laajempi (minimi <15 kHz, max >110 kHz). Erityisesti voimakkaista äänityksistä ripsisiippa oin usein mahdollista erottaa suoraan lajin kaikuluotausäänien ominaisuuksien perusteella muista Suomessa tavattavista siippalajeista. Lajin määrittämisessä on kuitenkin syytä olla varovainen, koska myös ripsisiipan pulssit voivat mm. taajuusalueensa osalta vaihdella yksilön suunnistus- ja saalistustilanteen vuoksi, eikä lajin määrittäminen ole yksittäisistä äänitteistä läheskään aina mahdollista.

Lajilla on melko pitkät korvat ja punertava naama. Selän turkki on harmahtavanruskea ja vatsa kauniin valkea. Häntäräpylässä on ripsimäisiä karvoja, joista laji on saanut nimensä. Ripsisiippa suosii reheviä ympäristöjä. Laji on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi.

Vesisiippa

Vesisiippa on pohjanlepakon ohella Suomen yleisimpiä lepakkolajeja, jota tavataan erityisesti vesistöjen läheisyydessä aina Pohjois-Pohjanmaalle asti. Lapissa lajia esiintyy harvakseltaan, mutta levinneisyys tunnetaan siellä huonosti. Siippojen pulssit ovat leveäkaistaisia ja viivamaisia pulsseja (pulssityyppi FM), jotka vesisiipalla vaihtelevat pääsääntöisesti 80 => 30 (25) kHz. Vesisiipan pulsseissa on usein lyhyt, vaakatasoinen osuus (”polvi”). Siippojen määrittäminen pelkkien äänien perusteella on usein hyvinkin haasteellista. Vesisiipan osalta lajin ruokailukäyttäytyminen (hyönteisten pyydystäminen veden pinnasta) on lajityypillinen ominaisuus ja vastaavaa tekee Suomessa vesisiipan ohella pääsääntöisesti vain harvalukuinen lampisiippa.

Vesisiipan turkki on ruskea ja vatsapuoli on harmahtava. Pohjanlepakosta vesisiipan ja muutkin siipat erottaa esimerkiksi korvien avulla. Siipppalajeilla korvat ja korvankansi (korvan tyvellä oleva ihokappale) ovat pitkulaiset, pohjanlepakolla pyöreähköt. Vesisiippa viettää päivää usein puunkolossa, missä voi olla usean kymmenen naaraan muodostama lisääntymisyhdyskunta. Piiloiksi kelpaavat myös siltojen rakenteet ja lepakonpöntöt. Talvella vesisiippa viihtyy kosteissa luolissa useiden lajitovereiden seurassa.